22 tammikuuta 2019

Jussi Ojanen aloittaa Kiwa Inspecta Suomen maajohtajana

DI Jussi Ojanen on nimitetty Kiwa Inspecta Suomen maajohtajaksi 11.3.2019 alkaen. Jussi on kokenut yritysjohtaja ja on viimeksi toiminut Naps Solar Oy:n toimitusjohtajana. Ennen tätä Jussille on kertynyt paljon kokemusta erityisesti energiateollisuuden yrityksistä. Hän on toiminut mm. Adven Oy:n toimitusjohtajana, energiasektorin liikkeenjohdon konsultoinnin johtajana Pöyry Oyj:llä sekä johtajana Fortum Power & Heat Oy:ssä. Jussi on 46-vuotias, perheellinen kolmen lapsen isä Helsingistä.

”Olemme iloisia saadessamme Jussin mukaan tiimiimme. Jussin monipuolinen kokemus asiakastoimialoiltamme, kaupallinen osaaminen sekä keskusteleva ja ihmislähtöinen johtamistapa ovat ehdottomia vahvuuksia hänen uudessa tehtävässään” toteaa Topi Saarenhovi.

”Olen päässyt tutustumaan Kiwa Inspectaan ja sen palveluihin asiakkaan näkökulmasta aiemmissa tehtävissäni. Kiwa Inspecta on vahva ja perinteikäs yhtiö, jonka menestys pohjautuu huippuosaaviin ihmisiin. Odotan innolla mahdollisuutta päästä mukaan tekemään vahvaa kasvua yhdessä kaikkien kiwainspectalaisten kanssa." kertoo Ojanen. 

Toivotamme Jussin lämpimästi tervetulleeksi Kiwa Inspectaan ja menestystä uuteen tehtävään.

Lisätietoa: Topi Saarenhovi, Executive Vice President, Asset Health, puh. +358 50 60118, topi.saarenhovi@inspecta.com

 

 

Jussi Ojanen appointed as Kiwa Inspecta Finland Country Manager

We are glad to appoint Mr. Jussi Ojanen, (M.Sc., Tech.), as Kiwa Inspecta Finland Country Manager starting from March 11th, 2019.

Jussi is an experienced international business leader. In earlier business life Jussi has acted in different roles in companies focusing especially in the energy sector. He last acted as CEO of Naps Solar Oy and CEO of Adven Oy. He has also been a director of the management consulting business within energy sector in Pöyry Oyj and director in Fortum Power & Heat Oy. Jussi is 46 years old and lives with his three children family in Helsinki.

”We are delighted to have Jussi as a member of the Kiwa Inspecta team. His versatile experience within Kiwa Inspecta’s client segments, strong commercial skills with coaching and people focused leadership style are definite advantages in his new role”, says Mr. Topi Saarenhovi, Executive Vice President of Asset Health Service Line.

”I have had the opportunity to get to know Kiwa Inspecta and its services from the client’s perspective in my previous positions. Kiwa Inspecta is a strong, well-recognized company, which success is based on high-level professionals. I am eager to join the team and to contribute to a strong growth together with the entire Kiwa Inspecta family”, describes Jussi Ojanen.

Please join us in wishing Jussi success in his new role at Kiwa.

For more information: Topi Saarenhovi, Executive Vice President, Asset Health,

tel. +358 50 60118, topi.saarenhovi@inspecta.com