8 tammikuuta 2018

Juuston ystävän tarkastuspalvelu – Kiwa Inspecta loi Valiolle vierasesineiden tunnistuslaitteiden vuositarkastuspalvelun

Moni on löytänyt elintarvikepakkauksesta jotakin sinne kuulumatonta. Viime vuosina löydökset ovat kuitenkin vähentyneet merkittävästi. Tänä päivänä elintarviketeollisuudessa omavalvonta on lakisääteistä. Monet valmistajayritykset tarkastavat tuotteensa automatisoidulla teknologialla, joka helpottaa niiden arkea ja nopeuttaa laadukkaiden tuotteiden valmistusta. Tuotteensa tarkastaa päivittäin myös Valio, jonka Vantaan tuotantoyksikössä siivutetaan, raastetaan, paloitellaan ja pakataan muiden Valion tehtaiden valmistamia juustoja. Omana tähtituotteena on Valion Koskenlaskija. Mutta miten Valiolla tuotteisiin kuulumattomia esineitä estetään päätymästä kuluttajan ruokapöytään?

”Valiolla laadunvarmistuksen menetelmät ja ohjeet on kuvattu laatujärjestelmässä. Laadunvarmistukseen kuuluu valtava joukko erilaisia tarkastuksia ja toimintatapoja. Meille tuotteiden laatu on elintärkeä asia. Omavalvonta on osa päivittäistä työtä. Valiolla on käytössä samankaltaisia laitteita, kuin lentokenttien turvatarkastuksessa mutta vielä hieman kehittyneempinä versioina. Tuotteet kulkevat esimerkiksi röntgenlaitteen ja metallinpaljastimen läpi, laitteet tunnistavat automaattisesti tuotteeseen tai pakkaukseen kuulumattomat esineet”, kertoo Valion tarkastuslaitteiden hankinnasta vastaava tekninen asiantuntija Antti Tapiola.

Samoja laitteita on käytössä kaikilla suurilla elintarvikevalmistajilla. Tuotteisiin kuulumattomia kappaleita kutsutaan alan termein vierasesineiksi. Niitä voi päätyä tuotteisiin raaka-aineen valmistajilta, tuotantoprosessista tai pakkauksista.

”Tuotteemme käyvät läpi useita tarkastuksia ennen asiakkaalle toimitusta. Yleensä tuotteet tulevat meille toiselta Valion tehtaalta prosessoitavaksi, jolloin ne on tarkastettu jo kertaalleen. Näin tarkastuksia tehdään useammassavalmistusprosessin vaiheessa. Vierasesineiden tunnistuslaitteiden oikea toiminta on meille hyvin tärkeää. Jos laite ei toimisi oikein, pahimmassa tapauksessa meillä olisi edessämme tuotteen takaisinveto. Tästä syystä operaattorimme tekevät tarkkaa laadunvalvontatyötä tehtaalla. Työhön kuuluu myös tarkastuskappaleiden ajo koneiden läpi joka tunti varmistaaksemme, että laite toimii oikein”, kertoo Antti Tapiola.

Jos läpivalaisulaitteet toimivat näin automaattisesti, voidaanko niiden toimintaan luottaa? Entä miten varmistetaan säteily- ja työturvallisuus? Valion toiminta nojaa omien päivittäisten tarkastusten lisäksi laitevalmistajan tarkastuksiin. Tuoreimpana lisänä tarkastusprosessiin Kiwa Inspecta tarkastaa ulkopuolisena tarkastajana laitteiden kunnon, työturvallisuuden ja toimivuuden vuosittain. Tarkastuksessa tutkitaan ensin silmämääräisesti laitteen osien kunto, jonka jälkeen testikappaleiden avulla selvitetään, pystyykö laite erottamaan tuotteesta kappaleita, jotka niihin eivät kuulu. Laitteiden koneturvallisuus tarkastetaan ja säteilymittarilla tutkitaan laitteen säteilyn raja-arvoja. Jos huomautettavaa on, tutkitaan mikä on poikkeaman suuruus. Asiakas saa tarkastuksesta puolueettoman tarkastusraportin.

”Valiolla röntgenlaitteet ja metallinpaljastimet ovat käytössä alueilla, joilla vaaditaan korkeaa hygieniatasoa. Tämä ympäristö on kova tekniselle laitteelle, mutta se vaatii myös tarkastajalta perehtyneisyyttä elintarviketuotannossa käytettävään varustukseen ja hygieniatasoon. Tuotantolinja kulkee hurjaa vauhtia, joten sitä ei voi katkaista milloin vain. Tarkastukset on suunniteltava tarkoin etukäteen. Edellytämme tarkastajalta hyvää käsitystä säteily- ja työturvallisuudesta”, kertoo Tapiola. Laitetarkastuksia pyritään tekemään kerralla monta, jotta tarkastukset voidaan toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaaksi.

Kiwa Inspectan tekninen asiantuntija Jouni Pesonen paljastaa, että vuositarkastuspalvelu suunniteltiin asiakkaalle, kun taloon saatiin kokenut laitteistotarkastaja Jari Jokinen. Henkilökunnalla oli aiempaa kokemusta laitteiden tarkastuksista ja uuden henkilön myötä voitiin varmistaa asiakkaalle toimiva palvelukokonaisuus. Nyt yritys kouluttaa uusia asiantuntijoita tarkastuksiin. Joskus siis uusia palveluita syntyy, kun kuunnellaan tarkasti asiakasta ja samalla löydetään tai koulutetaan asiantuntijoita, joilla on kyky tuottaa palvelua. ”Palvelu syntyi hieman sattumalta ja suunnittelematta, Valion asiantuntijoita kuunnellen. Heidän kanssaan keskustelu oli helppoa, koska teimme jo tuotteiden punnituksissa käytettyjen laitteiden varmennuksia samoissa tiloissa kuin läpivalaisuja tehtiin ”, paljastaa Jouni Pesonen.

Valion asiantuntijat tiesivät, mitä tarvitsivat ja suunnittelemamme pilottihanke eteni joutuisasti. Tällaisissa tarkastuksissa on tärkeää, että asiakkaan asiantuntijat panostavat tarkastusten suunnitteluun kanssamme. Aikaa menee aina hieman tarpeen määrittelyyn, laitteistoihin tutustumiseen ja toimintamallista sopimiseen. Sen jälkeen toiminta on nopeaa ja kustannustehokasta. Valiolle tehty työ mahdollistaa nyt myös muille asiakkaille tarjottavan palvelun.


Lisätietoa:
Jouni Pesonen, puh. 050 407 9008, jouni.pesonen@inspecta.com