2 lokakuuta 2018

Kiwa Rima™ laittaa yritysturvallisuutesi kuntoon

Organisaatioiden turvallisuuden johtamiseen kohdistuu yhä enemmän erilaisia vaatimuksia. Näitä tulee muun muassa kansallisista ja kansainvälisistä laeista sekä asetuksista. Paineita ja vaatimuksia asettavat myös asiakkaat, kumppanit, oma henkilöstö ja organisaation omistajat. Lista on pitkä. Näiden vaatimusten hallinta koetaan monessa organisaatiossa vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi.

– Kiwa Inspecta Sertifioinnissa alettiin vuoden 2016 aikana kehittää omaa turvallisuuden johtamisjärjestelmää kansainvälisten hallintajärjestelmästandardien yhtenäisen rungon päälle. Nyt kahden vuoden kehittämistyön, pilottiarviointien ja erityisesti työtä tukeneiden "turvallisuusjohtamisen oraakkeleiden" näkemysten ja tuen myötä on Kiwa Rima™ -viitekehys saanut syksyllä 2018 ensimmäisen julkaistavan muotonsa. Viitekehystä voidaan käyttää sekä yrityksen turvallisuuden johtamismallin kehittämiseen ja toteuttamiseen, että sen arviointiin, kertoo tuotepäällikkö Jyrki Lahnalahti Kiwa Inspectasta.

Kiwa Rima™ -viitekehyksen syntyä tukeneet asiantuntijat, "oraakkelit", ovat johtaja, dosentti Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskuksesta, yritysturvallisuuspäällikkö Mats Fagerström Helen-konsernista, Helsingin kaupungin turvallisuus- ja valmiusyksikön päällikkö Matti Koskinen, johtava yritysturvallisuusasiantuntija Mika Susi Elinkeinoelämän keskusliitosta, neuvonantaja Erkko Badermann Suomen Pankista, turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Ilona Sutela VTT:stä ja Wärtsilän turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg.

Yritysturvallisuuden oraakkeliryhmään kuuluivat esim. Mats Fagerström (oik.),  Erkko Badermann ja Matti Koskinen. Asiantuntijaryhmä oli suuressa roolissa Jyrki Lahnalahden (takana) sparraajana.

Oikein asetetut tavoitteet mahdollistavat paremman turvallisuusjohtamisen

Kiwa Rima™ -viitekehyksen tuottamat hyödyt ovat turvallisuudestaan kiinnostuneille yrityksille moninaiset. https://kiwarima.com -sivustolta löytyy yritysturvallisuuden itsearviointityökalu, jonka käyttäminen on ensimmäinen pieni askel viitekehyksen hyödyntämiseen. Työkalun avulla saa hyvän esimaun siitä, kuinka viitekehys auttaa yritysturvallisuuden johtamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä.

– Viitekehyksen avulla yritys osaa asettaa itselleen selkeät tavoitteet oman yritysturvallisuutensa kehittämiseen ja johtamiseen. Yritysturvallisuuden johtaminen tulee näin integroiduksi osaksi yrityksen liiketoiminnan johtamista, huomauttaa Lahnalahti.

Yritysturvallisuuden eri osa-alueiden johtaminen, kehittäminen ja ylläpito ovat useissa yrityksissä sirpalemaisesti hajallaan eri puolilla organisaatiota. Tämän tilalle Lahnalahti suosittelee yhtenäistä turvallisuuden johtamisjärjestelmää.

– Oikein valitulla järjestelmällä voidaan hyödyntää samoja yritysturvallisuuden menettelytapoja ja työkaluja, jolloin turhan työn ja hukan määrä vähenevät, jatkaa Lahnalahti.

Parempi turvallisuus tuottaa tehokkaampaa liiketoimintaa

Kiwa Rima™ -viitekehyksestä löytyvät kaikkien yritysturvallisuuden eri osa-alueiden johtamiseen tarvittavat yhteiset prosessit ja perusmenettelyt. Siellä ovat myös modulaarisesti jaoteltuina omat kokonaisuutensa yritysturvallisuuden eri osa-alueille. Lahnalahden mukaan viitekehyksen tarkoituksena on myös tukea organisaatioita etenemään suunnittelusta toimintansa sertifiointiin ja mahdollisesti jopa vielä pidemmälle.

– Tärkeimmät tavoitteet ja hyödyt viitekehyksen käytölle ovat, että yrityksen vaadittu turvallisuuden taso tunnistetaan ja tiedostetaan läpi koko organisaation. Turvallisuus on vietävä sisään organisaation koko toimintaan ja varsinkin sen ydin- ja tukiprosesseihin. On syytä muistaa, että turvallisuus tuottaa yritykselle useita erilaisia liiketoimintahyötyjä. Se ei ole vain kustannus, jonka suuruutta ei tiedetä, painottaa Lahnalahti.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtajan dosentti Veli-Pekka Nurmen näkemykset riskienhallinnasta ja verkottuneen toimintaympäristön luomista haasteista antoivat osaltaan näkökulmaa viitekehyksen luomisesssa. Takana Kiwa Inspectan yritysturvallisuuden johtamisen arviointipalveluiden tuotepäällikkö Janne Helenius. 

 

Tee itsearviointi ja selvitä oman yritysturvallisuutesi tila

Kiwa Inspecta on kehittänyt Kiwa Rima™ -viitekehyksen toimintaa tukevan itsearviointityökalun, jonka käyttö on yrityksille maksutonta. Itsearvioinnin avulla saat pika-analyysin organisaatiosi yritysturvallisuuden osa-alueiden nyky- ja tavoitetiloista.

– Arvioinnin tuloksena saat kiinnostavan vertailuraportin toimialasi muihin organisaatioihin. Näet siis, mikä sinun yrityksesi turvallisuuden taso on suhteessa kilpailijoihisi. Raportin voit tilata itsellesi helposti omaan sähköpostiisi PDF-muodossa, sanoo Lahnalahti.

Löydät lisätietoa Kiwa Rima™ -viitekehyksestä sekä itsearviointityökalun osoitteesta https://kiwarima.com

Lisätietoja Kiwa Rima™ -viitekehyksestä ja sen käytöstä antaa

Jyrki Lahnalahti
Tuotepäällikkö, pääarvioija
Kiwa Inspecta
P. 0400 571 892
jyrki.lahnalahti@inspecta.com

Teksti: Kai Tarkka
Copyright: Kiwa Inspecta

Kiwa Rima™ -viitekehyksen pilottikohteena toimi Fennovoima, jonka tavoitteena oli varmistaa, että Elinkeinoelämän keskusliiton yritysturvallisuusmallissa listatut 10 osa-aluetta (henkilö, kiinteistö- ja toimitila, pelastus-, tuotannon ja toiminnan, ympäristö-, tieto- ja työturvallisuus sekä kriisin, väärinkäytösten ja poikkeamien hallinta) ovat riittävällä tasolla. Lue Fennovoiman Quality Development Manager Marjo Räisälän näkemyksiä yritysturvallisuuden arvioinnista Kiwa Inspectan nettisivulta.

Kiwa Rima™ -viitekehyksen kehitystyössä Jyrki Lahnalahden sparraajina toimivat ns. yritysjohtamisen oraakkelit. Lue asiantuntijaryhmän pohdintoja yritysturvallisuudesta Turvallisuusjohtajan blogista.

Kiwa Rima™ -viitekehyksen julkaisu tapahtui Sertifioinnin Tietopäivässä Helsingissä 12.9.2018. Samassa tilaisuudessa julkaistiin Yritysturvallisuuden tila Suomessa -tutkimuksen tulokset.