14 helmikuuta 2018

Valaistusyritys FIXULUX'n johtamisessa ”palaa nyt kirkasvalo”

FIXULUX Oy on valaistuksen suunnittelun, mittauksen, koulutuksen ja konsultoinnin asiantuntijayritys, joka haluaa olla mukana rakentamassa turvallista elinympäristöä erilaisten valaistusratkaisujen avulla. Yrityksen historia on vielä lyhyt ja koko pieni, mutta tavoitteet ovat sitäkin suuremmat ja kompassi kohdillaan. Se on yksi niistä harvoista kahdenhengen toimijoista Suomessa, joka on sertifioinut johtamisjärjestelmänsä kansainvälisen laatustandardin ISO 9001 mukaan sekä ainoa kokoluokkansa sertifioitu valaistussuunnitteluyritys Suomessa.

Fixuluxin asiakkaita ovat niin pienet yrittäjäyhdistykset jouluvalaistusprojekteineen kuin isot kunnat ja kaupungit, joille suunnitellaan ulko- ja aluevalaistuksia. Lisäksi kaartiin kuuluvat valaistuskohteita rakentavat urakointiyritykset.

- Vaikka meitä on vain kaksi, halusimme laittaa perusasiat kuntoon jo heti alkuvaiheessa, jotta toiminnan kasvattaminen ja kehittäminen olisi helpompaa. Lisäksi johtamisjärjestelmäsertifikaatti tuo pienelle yritykselle lisää uskottavuutta ja asiakaskunnassamme on sellaisia toimijoita, jotka edellyttävät tai ainakin arvostavat sitä, Haapasaari kertoo.

Siitä se ajatus sitten lähti

Kun Fixulux perustettiin vuonna 2015, Mauri Haapasaarella oli jo visio yrityksestä, jonka laatuasioiden on oltava kunnossa - todistetusti. Toimintajärjestelmän rakentaminen aloitettiin jo vuonna 2016 alussa ja kun Kiwa Inspectan myyntipäällikkö Timo Halttula sitten sattui soittamaan ja ehdottamaan tapaamista keväällä 2017, vastaus oli selvä. Inspectana tunnetusta ja sähkötarkastuksia suorittavasta tarkastuslaitoksesta paljastui aivan uusi, sertifiointiliiketoimintaan erikoistunut yritys.

-Tapaamisen jälkeen kilpailutimme vielä kolme muuta sertifiointiyritystä mutta päätös kallistui Kiwa Inspectaan, sillä tarjous oli rakennettu meidän kokoiselle yritykselle taloudellisesti parhaiten sopivaksi, Haapasaari kuvaa.

Auditoinnin suorittanut Tiia Tuomi, pääarvioija Kiwa Inspectasta, kertoo, että 15.1.2018 myönnetty ISO 9001:2015 –sertifikaatti oli tulosta varsin ketterästä auditointiprosessista – ”hyvin suunniteltu oli jo puoliksi tehty”.

- Arvioijana oli hieno mennä arvioimaan yritystä, josta heti näki, kuinka paljon johtamiskäytäntöjen ja prosessien suunniteluun oli panostettu. Fixuluxissa ymmärrettiin toimivan johtamisjärjestelmän arvo eikä ajateltu toimintaa helppojen ”pikaratkaisujen” kannalta. Yritys halusi panostaa siihen, että toimintamallit laitetaan huolella kuntoon, jotta jatkossa toiminta on mahdollisimman johdonmukaista ja sujuvaa liiketoiminnan kasvua ja kehitystä ajatellen, Tuomi selittää.

-Suurin panos oli prosessin alussa. Teimme suuren työn toimintajärjestelmän dokumentointia laatiessamme. Näin pienen yrityksen henkilöresursseilla se oli lähes kuukauden mittainen henkilötyöuhraus pois itse leipätyöstä, vaikka toki työ jakautui pienempiin osiin pitkin vuotta 2017. Nyt meillä kuitenkin on toimintakäsikirja, joka ohjaa niin omaa kuin tulevien työntekijöidemme työtä, selittää toinen osakkaista, toimitusjohtaja Jonna Liius.

Tuntosarvet pystyssä

Sertifiointiprosessin suurin hyöty on kaksikon mielestä kehitystaajuudelle virittyvät tuntosarvet. Takaraivoon jää jatkuva monitorointi sille, miten asiat kannattaa hoitaa, niin että toiminta on ketterää mutta virheitä ei tule.

-Nykyään sertifiointia suoritetaan näköjään paljon positiivisemmalla otteella. Ennen huomio oli enemmän poikkeamissa standardin vaatimuksiin ja nyt fokuksessa on toiminnan jatkuva parantaminen samalla, kun vaatimukset täytetään. Ainakin tässä tapauksessa auditoijista näki, että he olivat innostuneita, kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään toimintaamme. Jäi tunne, että asiamme on tärkeä, Haapasaari pohtii.

Haapasaari ja Liius ovat ottaneet toiminnan johtamiselleen vuosikellon käyttöönsä, asettaneet tarkastuspisteet, valinneet mittarit ja sitoutuneet seuraamaan ja tarkkailemaan niitä. Mitä seuraavaksi?

-Tähtäämme toimialajohtajuuteen yrityksenä, joka tunnetaan toimipaikkasitoutumattomana, verkottuneena ja digitaalisia palveluja hyödyntävänä parhaana työnantajana. Itselleen oikeanlaisten toimintaprosessien löytäminen on avain tähän. Nyt sille on kansainvälisestikin tunnustetut edellytykset.