17 marraskuuta 2017

Yllätysten vähentäminen on kilpailukyvyn kasvattamista

Teollisuuslaitoksilla ja yhteisillä työmailla toimii omien työntekijöiden lisäksi alihankkijoita eli toimittajia. Tyypillisesti yrityksissä ulkoistetaan vähintään siivouspalvelut. Miten varmistaa, etteivät tekijät aiheuta toisilleen vaaraa tai tee ympäristövahinkoja, vaan toimisivat yhdessä vastuullisesti ja laadukkaasti?

Yritykset ovat tehneet toimittaja-arviointeja pitkälti yksin. Paljon palveluja tilaavat yritykset päättivät yhdistää voimansa ja tehdä arviointeja yhdessä. Vuonna 2009 viisi palveluja tilaavaa yritystä perusti Suomeen arviointeja toteuttavan HSEQ-klusterin.

Tätä nykyä HSEQ-klusterissa on mukana 11 tilaajayritystä ja arviointeja on toteutettu yli 300 yritykselle. Tilaajia mahtuu mukaan lisääkin. HSEQ-arvioinnissa käydään kattavasti läpi toimittajan työterveys ja -turvallisuus (health and safety), ympäristöasiat (environment) ja laatu (quality) sekä näiden osa-alueiden linkittyminen yrityksen johtamiseen.

Vuonna 2011 arviointien toteuttaminen siirtyi kolmannelle osapuolelle, Kiwa Inspectalle, joka moderoi klusterin toimintaa. Arvioinneissa on lisäksi aina mukana vähintään yksi tilaajaorganisaatio.

      -Arviointimenettelyllä selvitetään toimittajien kisakunto usein jo ennen kumppanuuteen ryhtymistä. Pystyykö yritys toimittamaan turvallisesti, ympäristövastuullisesti ja fiksulla tavalla, toimittaja-arvioinneista vastaava Kiwa Inspectan liiketoimintapäällikkö

Kaj von Weissenberg

    kertoo.

Yritys hyötyy rahallisesti hyvistä toimintatavoista

Kun kumppaneiden toimintatavat ovat kunnossa, poikkeamat ja virhetilanteet vähentyvät.

    -Tilaajan näkökulmasta yllätysten vähentyminen on kilpailukyvyn kasvattamista parhaimmillaan. Siitä hyötyy koko arvoketju.

Uudestaan tehty työ vähenee, kun ei tarvitse tehdä korjauksia, vaan kaikki menee kerralla oikein ja esimerkiksi kalliita seisokkeja tulee vähemmän.

    -Poikkeamat dokumentoidaan ja luokitellaan, ja sitten juurisyiden selvittämiseen laitetaan resursseja, jotta sama ongelma ei kiusaa enää koskaan. Kun tärkeimmät asiat pistää kuntoon, ongelmat vähenevät – tästä syntyy kustannussäästöjä, Weissenberg summaa.

Toimittajat saavat pisteitä

Tilaajat kokoontuvat neljä kertaa vuodessa suunnittelemaan tulevia käyntejä sekä pohtimaan hyviä periaatteita ja toiminnan kehittämistä.

    -Yksittäisistä toimittajien tapaamisissa ei kuitenkaan keskustella, vaan käytännöistä, joista voisivat hyötyä kaikki, Weissenberg sanoo.

Arviotavat yritykset saavat vertailukelpoisen pistemäärän, joka kertoo yrityksen kypsyystason kullakin osa-alueella. Tulos ja arvioinnin sisältö ovat automaattisesti klusterin yritysten käytössä. Kokonaispistemäärät listataan lisäksi hseq.fi-sivustolla niin, että jokaisella yrityksellä on yksilöllinen numero. Yritys voi itse valita, kertooko numeronsa julkisesti.

Arviointi on voimassa kolme vuotta kerrallaan, mutta sen voi uusia nopeamminkin, jos yritys haluaa osoittaa, että sen kypsyys on parantunut. Useilla tilaajaorganisaatioilla on sopimuksessa ehto, että HSEQ-arvioinnin on oltava voimassa.