Esko Åman

Esko Åman

Esko on työskennellyt Kiwa Inspectassa hissitarkastajana reilut kaksi vuotta. Tuona aikana hän on kouluttautunut ja perehtynyt tekemään hissitarkastuksia itsenäisesti. Perehtyminen ja pätevöityminen jatkuvat kuitenkin edelleen esimerkiksi hissien modernisoinnin, liukuportaiden ja liukukäytävien sekä liikuntarajoitteisille tarkoitettujen nostolaitteiden osalta. Kaikkien pätevyyksien suorittaminen hissitarkastuksessa vie Eskon mukaan yleensä muutaman vuoden ja tämän jälkeenkin kehittyminen asiantuntijana jatkuu kokemuksen, uusien laitteiden ja uusien standardien myötä. Esko painottaa, että kouluttautuminen ja uusiin säädöksiin tutustuminen onkin osa hissitarkastajan työtä.

Ennen hissitarkastajaksi ryhtymistä Esko on työskennellyt hissien huoltamisen parissa ja tätä kautta myös hissitarkastajan työ sekä Kiwa Inspecta yrityksenä olivat tulleet tutuiksi. Tarkastusalan työssä Esko näki mahdollisuuden hyödyntää sähkövoimatekniikan insinööriopintojaan ja aiempaa työkokemustaan, vaikka kokemus vastaavasta työstä ei olekaan työhön edellytys. Hissitarkastus on myös alana vakaa, joten tämä tuo Eskon mukaan turvaa ja pysyvyyttä.

Eskon tehtäviin hissitarkastajana kuuluvat hissien määräaikaistarkastukset sekä uusien hissien lopputarkastukset. Eskon työt sijoittuvat pääasiassa Helsingin keskustan alueelle sekä toisinaan laajemmin pääkaupunkiseudun ympäristöön. Hissikohteita on laidasta laitaan, tyypillisimmin asuinkerrostaloista toimistorakennuksiin ja muihin yleisiin rakennuksiin. Toisinaan työt vievät Eskon paikkoihin, joita suurin osa ihmisistä ei pääse koskaan näkemään tai joiden olemassaolosta me muut emme tiedä. Tarkastukset Esko suorittaa yhdessä hissiliikkeen edustajan kanssa. Asiakaskohtaamiset tarkoittavat yleisimmin Eskon työssä kiinteistön käyttäjien eli esimerkiksi kerrostaloasukkaiden kohtaamista. Esko pyrkii jättämään näistä kohtaamisista positiivisen mielikuvan, vaikka hänen työnsä tarkoitusta ei aina ymmärrettäisikään. Asukkaan ystävällinen kohtaaminen ja huomioiminen esimerkiksi keskeyttämällä tarkastus ikäihmisen hissin käyttämisen ajaksi takaa Eskon mukaan erinomaisen asiakaskokemuksen.

Hissitarkastajana Eskon tehtävänä on tarkastaa, että laite toimii niin kuin sen on tarkoitus toimia ja varmistaa, että turvalaitteet toimivat oikein. Työssään Esko näkee hyvin erilaisia hissejä eri aikakausilta – vanhin alkuperäisessä kunnossa vastaan tullut hissi on vuodelta 1911 ja uusimmat ovat vasta käyttöönotettuja. Eri-ikäisten hissien toimintalogiikat poikkeavat toisistaan ja näiden tarkastuksiin sovelletaan kyseisen aikakauden turvamääräyksiä. Eskoa itseään kiinnostavat erityisesti vanhat mekaaniset hissit, joissa on nähtävillä käsityön jälki. Hissitarkastuksesta jää asiakkaalle tarkastajan kirjoittama raportti, johon on listattu tarkastuksessa havaitut puutteet. Tarvittaessa raportissa mainitaan myös havaitut puutteet huollon laadusta. Raportilla on siis suuri lisäarvo asiakkaalle.

Esko pitää hissitarkastajan työssä tärkeinä ominaisuuksina ihmistuntemusta, erinomaista havainnointikykyä ja pelisilmää, kärsivällisyyttä sekä tietenkin aitoa kiinnostusta tekniikkaan ja uuden oppimiseen. Tekninen puoli, vapaus ja joustavuus, vaihtuvat työympäristöt sekä haasteet pitävät Eskon mielenkiinnon yllä. Kuten monelle kiwainspectalaiselle, myös Eskolle motivaationa toimii työskentely turvallisen ja toimivan arjen eteen.

Vaikka Eskon tehtävä on melko itsenäistä ja liikkuvaa, näkee hän toimistopäivinä myös työkavereita. Esko kertoo toimistopäivien ajoittuvan yleensä maanantaille ja tämä tuo työhön yhteisöllisyyttä. Lisäksi Esko on työssään yhteydessä kollegoihin puhelimitse. Esko pitää työyhteisön rikkautena kokemuksen kirjoa. Porukkaan mahtuu pitkän linjan kokeneita konkareita kuin myös uudempia tekijöitä. Esko toteaa, että tiedon jakaminen ja toisilta oppiminen on yksi parhaista asioista työyhteisössä. Kiwa Inspectassa parasta ovat Eskon mukaan positiivinen yhteishenki ja mahdollisuudet kehittyä ammattilaisena.