Jukka Tsokkinen

Jukka Tsokkinen

Kun Kiwa Inspectassa NDT-tarkastajana työskentelevä Jukka nousee laivaan Las Palmasin edustalla, ei edessä ole aivan tavallinen risteily – hän on menossa tarkastamaan laivan moottoriin liittyvää osaa NDT-menetelmillä. Työssään Jukka ei kuitenkaan pohdi koneen tai sen osan käyttötarkoitusta, vaan hän on selvittämässä faktat sen kunnosta.

NDT-tarkastus (Non-Destructive Testing) eli rikkomaton aineenkoetus koostuu erilaisista menetelmistä, joita käytetään mm. metallirakenteiden, valujen ja hitsien tarkastamiseen. Jukan tarkastamat kohteet tai kappaleet voivat olla uusia tai käytettyjä, ehjiä tai jo rikkoutumaan lähteneitä. Suuri osa Jukan tekemistä tarkastuksista on lakiperusteisia tarkastuksia, mutta moni tarkastus perustuu myös esimerkiksi asiakassopimuksiin. Menetelminä Jukka käyttää silmämääräisen tarkistuksen lisäksi röntgen-, magneettijauhe-, tunkeumaneste- ja ultraäänitarkistuksia. Tarkastusten lisäksi Jukka toimii kouluttajana asiakkaille järjestettävissä henkilösertifioinnin koulutuksissa sekä Kiwa Inspectan sisäisissä koulutuksissa. Koulutusten osalta Jukka tekee yhteistyötä Kiwa Inspecta Academyn kanssa ja tarkastusten puolella yhteistyötä on esimerkiksi nosturitarkastuksen ja materiaalitekniikan kanssa.

Jukalla on pitkä historia Kiwa Inspectassa. Alalle Jukka ajautui sattumalta – ”aloitin työt jo opiskeluaikoina ja tarkoituksena oli tehdä tarkastustyötä joitakin vuosia, jonka jälkeen siirtyisin sitten suunnittelun puolelle”. Työ on kuitenkin vienyt Jukan mennessään ja muut suunnitelmat ovat saaneet väistyä. Jukalle sopii NDT-tarkastuksessa työn käytännönläheisyys sekä työn luonteen vaatima joustavuus ja vapaus. NDT-tarkastajan työt ovat vieneet Jukkaa ympäri maailmaa ja tämä on tuonut sekä oppia että perspektiiviä tekemiseen – ”tässä hommassa pääsee myös tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa ja samalla näkemään hyvin erilaisia toimintatapoja ja työkulttuureita”. Myös osaamisen kehittäminen pitää Jukan mielenkiintoa yllä – ”asiantuntijana työskentely vaatii uusien asioiden opiskelua ja osaamisen syventämistä”. Esimerkiksi kouluttaminen on tarjonnut Jukalle aivan uudenlaisia haasteita tarkastustyön vastapainoksi ja maailmalla työskentely tuonut mielenkiintoisten kokemusten lisäksi vahvuutta kielitaitoon.