16 syyskuuta 2024

Kiwa ComplyTM palkittiin vuoden innovaationa EuroSafety-messuilla

Eurosafety-messut on Pohjoismaiden laajin turvallisuuteen keskittyvä messutapahtuma, joka järjestetään Tampereen messukeskuksessa joka toinen vuosi. Tapahtumassa tuodaan esille myös alan uusia tuotteita ja palveluita, joista palkitaan vuoden innovaatio. Raati valitsi tämän vuoden voittajaksi Kiwa ComplyTM -ohjelmiston. 

Vuonna 2024 Eurosafety-messujen teemana oli turvallisuuden tulevaisuus ja vastuullisuus. Tähän kokonaisuuteen kuuluu kiinteästi esimerkiksi riskienhallinta, tulevaisuuden turvallisuusteknologiat sekä uusiutuvat materiaalit.

Innovaatiokilpailuun osallistui kaikkiaan 79 tuotetta tai palvelua turvallisuuden alalta, jotka on lanseerattu vuonna 2023 tai 2024. Asiantuntijaraati valitsi voittajaksi Kiwa Complyn. Se on ohjelmisto, joka auttaa rakentamaan ja ylläpitämään johtamisjärjestelmiä.

imagej6ov6.png

Kiwa Complyn pohja rakennettiin jo vuonna 2017  

Idea ja pohjatyö Kiwa Comply -ohjelmistolle on tehty jo vuonna 2017. Silloin Kiwassa tunnistettiin tarve luoda yksi hallintamalli yritysten kokonaisturvallisuuden hallintaan ja johtamiseen.

”Hallintamallin avulla johtamisjärjestelmästandardien erilaiset menettelyt kerätään yhden johtamis- ja toimintamallin alle. Jatkossa ei olisi erillisiä johtamisfoorumeita, menettelymalleja eikä riskienarviointikäytäntöjä jokaiselle turvallisuuden osa-alueelle erikseen. Keskittymällä olennaiseen johtamisjärjestelmän arki tehostuu, resursseja säästyy ja tulevaisuus kirkastuu. Edellinen kappale oli visiomme vuodelta 2017 ja ajatus on kiteytynyt hienosti Kiwa Complyyn.” kertoo Kiwa Suomen liiketoimintajohtaja Mikko S. Törmänen. Hän jatkaa:

”Palvelun pääarkkitehtimme Jyrki Lahnalahti ja Laura Lindholm saivat arvokasta sparrausta turvallisuusjohtamisen oraakkeleilta Dr. Veli-Pekka Nurmi, Matti Koskinen, Mats Fagerström, Rauno Hammarberg, Erkko Badermann, Ilona Sutela ja Mika Susi. Kiitos heille kaikille tärkeästä työstä. Avainhenkilöiden näkemys ja tahto on nyt valmis ja kaikkien saatavilla.” 

Kiwassa on pitkä kokemus ja osaaminen turvallisuus-, laatu- ja ympäristötoiminnasta 

Kiwa Comply on ohjelmistoratkaisu, jonka taustalla on paljon monipuolista osaamista ja kokemusta turvallisuus-, laatu, ja ympäristöjohtamisesta. Sen kehitys ja tuotanto on täysin kotimaista, joka mahdollistaa palvelun ketterän jatkuvan kehittämisen. Tällä hetkellä ohjelmistosta löytyy ISO 9001 laatujohtaminen, ISO 14001 ympäristöjohtaminen sekä ISO/IEC 27001 tietoturvallisuuden johtaminen. Vielä tämän vuoden puolella ohjelmistoon on tulossa ISO 50001 energiatehokkuuden johtaminen sekä ensi vuodelle ISO 45001 työterveyden ja työturvallisuuden johtamisjärjestelmä.

Lisätietoja: 

Jyrki Lahnalahti, tuoteomistaja, Kiwa Comply™  

puh. +358 400 571 892 

 

Laura Lindholm liiketoiminnan kehityspäällikkö, Kiwa Comply™  

puh. +358 50 4792 899 

 

verkkosivusto: www.kiwacomply.com