15 tammikuuta 2025

Kiwa on myöntänyt ensimmäiset uuden rakentamislain mukaiset pätevyystodistukset

Uusi Rakentamislaki (751/2023) toi muutoksia rakentamisen pätevyyksiin. Vuoden 2025 alusta lähtien rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävissä toimivat osoittavat kelpoisuutensa rakennusvalvonnalle lakisääteisellä pätevyystodistuksella. Kiwa tarjoaa Suomessa kattavimman kokonaisuuden rakentamisen pätevyystodistuksia, myös ulkomaisten tutkintojen pohjalta. Kiwan arviointityö perustuu henkilösertifioinnin periaatteisiin ja takaa siten luotettavan ja riippumattoman arvioinnin.

Pitkä kokemus henkilösertifioinnista sekä rakennusalan osaaminen luovat Kiwalle vahvan pohjan rakentamisen pätevyyksien arviointiin. Ensimmäiset Kiwan arvioimat pätevyystodistukset on myönnetty 11.1.2025.

Arviointi tehdään henkilösertifioinnin periaatteiden mukaisesti

Lakisääteisten pätevyyksien osalta riippumattomuus ja luotettavuus ovat ensisijaisen tärkeitä. Arvioijille on omat pätevyysvaatimukset, arvioijakoulutus, alaan liittyvä osaaminen sekä perehdytys lainsäädäntöön ja pätevyysohjelmaan. Kiwassa on laadittu pätevyysohjelmalle oma sisäinen ohjeistus, mm. arvioinnin tekemiseen. Toimimme rakentamisen pätevyyksien osalta henkilösertifioinnin periaatteiden ja toimintajärjestelmän mukaisesti, mikä varmistaa omalta osaltaan toiminnan riippumattomuuden ja luotettavuuden.

Hakemuksia käsitellään jatkuvasti saapumisjärjestyksessä – tavoitteena viikon käsittelyaika

Pätevyyshakemus on helppo tehdä. Hakija lataa verkkosivuilta täytettävän hakemuksen, joka toimitetaan liitteineen Kiwalle. Arvioijat ottavat hakemukset käsittelyyn saapumisjärjestyksessä. Käsittelyaikaan vaikuttaa hakemuksen ja liitteiden määrä ja laatu. Tavoitteena on saada käsittelyajaksi maksimissaan 7 päivää. Arvioijia on useita, joten työ on sujuvaa. Lähikuukausina saamme käyttöön erillisen digitaalisen hakemuskanavan, jossa hakijan on lisäksi mahdollista seurata oman hakemuksensa etenemistä.

”Toistaiseksi saamamme hakemukset ovat olleet laadukkaita, jolloin myös niiden käsittely on ollut selkeää. Hakemusten laatu kertoo niin hakijoiden perehtyneisyydestä, kuin hakemusohjeiden hyvästä tasosta.” kertoo Lina Markelin-Rantala, pääarvioija Kiwan henkilösertifioinnista.   

Suurten yritysten keskitetty hakumalli selkeyttää hakemusten käsittelyä

Suuremmille yrityksille, jotka yleensä hakevat pätevyyksiä useille henkilöille samanaikaisesti, on käytössä keskitetty hakumalli. Tällöin yritys kerää tiedot ja todistukset yhteen Kiwan avaamaan turvalliseen tiedonsiirtoon suunniteltuun ympäristöön, josta ne siirtyvät tietoturvallisesti edelleen Kiwan arviointiprosessiin. Pätevyystodistukset toimitetaan samaan ympäristöön ja asiakas saa kokonaisuudesta sovituin välein koontilaskun. Tämä toimintamalli selkeyttää hakemusprosessia sekä Kiwan että hakijayrityksen osalta ja tuo yhdistetyn laskun lisäksi myös tehokkuutta ja taloudellista etua.

”Ympäristöministeriön valtuuttamana toimielimenä meille tarjoutuu uusi mahdollisuus tukea rakennusalan asiantuntijoita ja organisaatioita erilaisissa pätevyystarpeissa sekä rakennusvalvontoja heidän toimintansa tehostamisessa. Tämä on meille luonteva tehtävä lakisääteisten pätevyyksien tarjoajana ja rakennusalan monipuolisena ja arvostettuna osaajana. Näemme tässä mahdollisuuden olla tukemassa kaikkia osapuolia lakimuutoksessa lain hengen mukaisesti alan toimintaa tehostaen.” sanoo Jere Ritari, liiketoimintapäällikkö Kiwan sertifiointiliiketoiminnasta.  

Lisätietoja: 

verkkosivu: https://www.kiwa.com/fi/fi/palvelumme2/sertifiointi-arviointi-ja-todentaminen/rakentamisen-patevyystodistukset/ 

Jere Ritari

Liiketoimintapäällikkö - Rakentaminen ja Infra 

Puhelin 050 560 1661 
jere.ritari@kiwa.com