Päästökaupan todentaminen

Päästökaupan todentaminen (GHG verification) päästökauppalain piiriin kuuluville toimijoille. Päästökauppa edellyttää päästölupaa, jonka vaatimuksena on päästöjen suunnitelmallinen tarkkailu ja raportointi tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

Päästökaupan todentaminen (GHG verification) on jokavuotinen tapahtuma päästökauppalain piiriin kuuluville toimijoille. Päästökauppa edellyttää päästölupaa, jonka vaatimuksena on päästöjen suunnitelmallinen tarkkailu ja raportointi tarkkailusuunnitelman mukaisesti. 

Päästökaupassa mukana olevien yritysten on lisäksi toimitettava Energiavirastolle vuosittain todennettu päästöselvitys edellisen kalenterivuoden hiilidioksidipäästöistä. Todennuksen tekee riippumaton, hyväksytty kolmas osapuoli.

Kiwa Sertifiointi Oy on Energiaviraston hyväksymä päästökauppatodentaja ja alan markkinajohtaja Suomessa. Koulutettujen ja kokeneiden asiantuntijoidemme avulla asiakas saa paitsi tarvittavat todistukset, myös paljon todentamisen yhteydessä esille tulleita tietoja toimintansa kehittämiseen, esimerkiksi tuotetun energian optimoimiseksi tai vaihtoehtoisten energiamuotojen löytämiseksi.

Standardit:

  • Päästökauppalaki
  • Todentajaohje
  • Päästökauppaan liittyvät EU:n ohjeet

Todentamisen piiriin kuuluvat laitoksen hiilidioksidipäästöt, ilmoitetut päästöluvut ja -tiedot sekä päästötietojen luotettavuus, uskottavuus ja tarkkuus. Todentaja arvioi, vastaavatko tarkkailumenetelmät myönnettyä päästölupaa ja hyväksyttyä tarkkailusuunnitelmaa. Lopuksi todentaja vahvistaa päästöselvityksen ja laatii lausunnon Energiavirastoa varten.

Edut

  • Mahdollistaa päästökaupan
  • Auttaa optimoimaan tuotetun energian ja säästämään aikaa ja rahaa
  • Toiminnan arviointi tuottaa kehitysideoita

Katso Kiwa Sertifiointi Oy:n akkreditoitujen todentamistoimintojen pätevyysalueet FINAS akkreditointipalvelun sivulta.

 

Todentamismenettely ja -prosessi

MicrosoftTeams-image (10).png