
NDT-tarkastus eli rikkomaton aineenkoetus (NDT, Non-Destructive Testing)
Ota yhteyttä
Nimensä mukaisesti NDT-tarkastusta eli rikkomatonta aineenkoetusta toteuttaessa testattavaa kohdetta ei tarvitse rikkoa. NDT-tarkastukset soveltuvat muun muassa materiaalien eheyden määrittelyyn, tuotekehityksen tueksi, valmistuksen seurantaan, kehittämiseen tai valvontaan sekä valmistuksen ja asennuksen laadunvarmistukseen.
NDT-tarkastus varmistaa turvallisuusvaatimuksien täyttymisen
Ennen käyttöönottoa laitokset ja laitteet tarkastetaan soveltuvilla NDT-menetelmillä, jotta laitoksille ja laitteille asetetut turvallisuus- ja muut vaatimukset täyttyvät. Esimerkiksi hitsauksen laatu tarkistetaan hitsaussaumojen röntgenkuvauksella tai ultraäänitarkastuksella. NDT-tarkastus on myös olennainen osa kunnonvalvontaa ja vuosihuoltoseisokkeja. Prosessin käytön aikana sovellettavien menetelmien avulla laitoksen jatkuva, turvallinen ja taloudellinen käyttö voidaan varmistaa toimintaa keskeyttämättä.
NDT-tarkastukset suoritetaan usein perinteisillä NDT-menetelmillä, jotka toimivat palvelutarjontamme vahvana perustana. Asiakastarpeisiin ja tuleviin haasteisiin vastataksemme olemme myös kehittäneet uudenlaisia edistyneitä NDT-menetelmiä vuosien ajan. Kehittyneet tekniikat ovat tuloksellisia erityisesti tilanteissa, joissa tavanomaisten NDT-tarkastusmenetelmien käyttö on mahdotonta esimerkiksi kohteen geometristen ominaisuuksien vuoksi. Myös laajojen alueiden poikkeavuuksien tai vaurioiden kartoitus on yleensä nopeinta ja kustannustehokkainta kehittyneillä menetelmillä.
Menetelmämme koostuvat perinteisistä ja kehittyneistä NDT-tarkastuksista, joiden yhdistelmillä pystymme löytämään ratkaisun vaativiinkin ongelmiin ja asiakastarpeisiin.
NDT-tarkastuksia toteutetaan seuraavilla menetelmillä
- Silmämääräiset tarkastukset (VT) ja endoskooppitarkastukset
- Magneettijauhetarkastukset (MT)
- Tunkeumanestetarkastukset (PT)
- Radiografiset tarkastukset (RT)
- Ultraäänitarkastukset (UT)
- Pyörrevirtatarkastukset (ET)
- Vuototarkastukset (LT)
- Materiaalintunnistus (PMI)
- Edistynyt RT: digitaalinen radiografia (Digiröntgen)
- Edistynyt UT: Phased Array-, TOFD-, EMAT-, IRIS-, TSCAN-, Floorscan- ja Pipescan-tarkastukset, pitkän ja lyhyen kantaman ultraäänitarkastus
- Edistynyt ET: LFET-, MFL-, SLOFEC-, eddyMax- ja array ET
- Akustinen emissiomittaus
NDT-tarkastuksen edut
- Laatupoikkeamien havaitseminen
- Varmuutta alihankkijoiden laadunseurantaan
- Virheiden ja vikojen havaitseminen ajoissa turvaa päivittäisiä toimintoja
- Tarjoaa yksityiskohtaista tietoa kunnossapitosuunnitelmien tekoon sekä huoltotoimenpiteiden priorisointiin
- Auttaa kohdistamaan investoinnit ja huollot oikea-aikaisesti oikeisiin paikkoihin
- Kehittynyt teknologia mahdollistaa haastavien kohteiden tarkastuksen
Tyypilliset kohteet
- Painelaitteet
- Mekaaniset laitteet
- Turvallisuudelle ja käytettävyydelle kriittiset komponentit
Pätevyydet ja standardit
Kiwa Oy rikkomaton aineenkoetus on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima tarkastuslaitos I005, akkreditointivaatimukset SFS-EN ISO/IEC 17020:2012 ja testauslaboratorio T011, (rikkomaton ja rikkova aineenkoetus) akkreditointivaatimukset SFS-EN ISO/IEC 17025:2017.
Pätevyysalueemme löydät täältä: T011_M32_2025.pdf ja I005_M21_2025.pdf
Henkilöstömme on ISO 9712 -Nordtest sertifioitua ja monilla tiimimme jäsenillä on myös ASNT -pätevyys.
Menetelmämme ja henkilöstömme ovat pätevöityjä joko ulkoisen tai sisäisen pätevöintijärjestelmän mukaisesti.
Lue lisää artikkeleitamme NDT-palveluihin liittyen:
- Jäljennetarkastukset voimalaitosten huoltoseisokeissa
- Drone-tutkimus selvittää hankalien paikkojen kunnon
- Hyvä betonirakennetutkimus ei riko paikkoja
- Värähtelyanalysoija on spektrin tulkinnan ammattilainen
- Turbiinien kunto selviää värähtelymittauksella
- Asiantuntijamme kertovat työstään: NDT-tarkastaja Jukka Tsokkinen
- NDT ja inhimilliset tekijät
Digitaalinen röntgenkuvaus eli radiografia DDA-laitteistolla
Olemme vieneet digitaalisen röntgenkuvauksen eli radiografian kehityksen entistä pidemmälle! DDA-laitteistoa (Digital Detector Array) käyttämällä digitaalinen röntgenkuvaus voidaan toteuttaa ympäristön normaalia toimintaa häiritsemättä.

Kattilan paksuusmittausohjelma
Kiwa on kehittänyt yhteistyössä Trueflaw:n kanssa ohjelmiston, joka helpottaa kattilan kunnossapito- ja tarkastusorganisaatiota paksuusmittaustuloksiin perustuvien johtopäätöksien tekemisessä.

Generaattoreiden NDT-tarkastus ja testaus
Generaattorien suunnittelemattomat seisokit tulevat aina kalliiksi, johtuivat ne sitten teknisistä tai inhimillisistä syistä. Ikääntyneiden generaattorikomponenttien toiminta ei aina ole luotettavaa − siksi turvallisuuden ja tuottavuuden varmistamisessa tarvitaan ennaltaehkäisevää ja hyvin suunniteltua huoltoa.

Höyrykattiloiden testaus
Kattilan luotettavuus, turvallisuus ja käytettävyys ovat ratkaisevan tärkeitä voimalaitoksille. Oikeaan aikaan toteutettavilla täsmällisillä toimenpiteillä voidaan parantaa turvallisuutta, suojella ympäristöä ja taata maksimaalinen käyttöikä.

Kuivatussylinterien tarkastuslaitteisto
Kuivatussylinterin tarkastuslaitteisto mittaa luotettavasti paperikoneiden kuivaussylintereiden telojen kunnon.

Putkistojen testaus
Putkistojen testauspalvelumme auttavat ennakkosuunnittelussa, kustannustehokkaiden korjauksien toteuttamisessa, seisokkien minimoinnissa ja putkistojen turvallisessa käytössä.

TOFD – ultraäänitekniikka (kulkuaikatekniikka) päittäishitsien NDT-tarkastuksiin
TOFD NDT-menetelmällä voidaan tarkastaa ferriittisiä, teräsvalmisteisia päittäishitsejä, kun halutaan suurta tarkastusnopeutta ja hyvää toistettavuutta.

TSCAN eli magneettisten materiaalien mittaus
TSCAN-tarkastuksemme on täydellinen tapa mitata magneettisten materiaalien paksuutta kuten mm. putkikattiloita.

Varastosäiliöiden tarkastus
Palvelupakettimme tarjoaa kattavat tiedot säiliön kunnosta. Palvelussa tarkastamme säiliön kokonaisuudessaan mahdollisten seinämän ohentumien tai vikojen havaitsemiseksi.

XR Spider -tarkastuslaitteistomme selvittää säiliöiden ja suurten putkien kunnon
Kiwan käytössä oleva XR Spider -säiliöiden tarkastuslaitteisto suorittaa ferriittisten säiliöiden ja suurempien putkien paksuusmittauksen ultraäänitekniikalla.

Elinikätarkastus
Teollisuuden elinikätarkastuksissa selvitämme kriittisten paineenalaisten komponenttien kunnon ja annamme suositukset jatkotoimenpiteistä, kuten korjauksista ja seurantatarkastuksista.

Turbiinien NDT-tarkastus
Turbiinien NDT-tarkastuksemme mahdollistavat korkean käytettävyyden ja ennakoivan kunnossapidon sekä auttavat tekemään oikeita korjaus- ja modernisointipäätöksiä

Painelaitteiden seuranta
Tiettyjen painelaitteiden sisäpuoliset tarkastukset ja painekokeet voidaan korvata painelaitteiden seurannalla. Painelaiteseurannan tarkastuksia voidaan tehdä laitoksen käynnin aikana, jolloin vältytään tuotantokatkoksilta, sisällön välivarastoimiselta sekä painelaitteen tyhjennykseltä.
