13 kesäkuuta 2016

Kattavin koskaan kirjoitettu suomenkielinen koneturvallisuusteos on nyt julkaistu

Inspecta julkaisi kattavimman koskaan kirjoitetun, suomenkielisen koneturvallisuutta käsittelevän teoksen: Koneturvallisuuden käsikirjan. Kirjassa käsitellään kaikki merkittävimmät koneturvallisuuden osa-alueet ja koneen elinkaaren vaiheet yksissä kansissa.

”Suomessa on hyvin vähän tahoja, jotka pystyvät kirjoittamaan aiheesta näin laaja-alaisesti mutta tiedon tarve on kuitenkin suuri”, kertoo Inspectalta Katri Tytykoski, toinen kirjan kirjoittajista. Ensimmäinen koneturvallisuutta koskevan kirjan suomeksi julkaisi Fimtekno vuonna 1999. Sille seurasi jatkoa kolmiosaisen kirjasarjan muodossa. ”Maailma muuttuu vauhdilla ja lisäksi uusia säädöksiä sekä standardeja on ilmestynyt lisää. Katsoimme, että aiempiin julkaisuihin on niin paljon lisättävää, että kirjat kannattaa kirjoittaa ihan uusiksi. Moni toivoi, että kaikki koottaisiin samoihin kansiin.”

Lähes tiiliskiven kokoisessa käsikirjassa on yli 700 sivua. Kirja sisältää perusteellisen oppimäärän ajankohtaista tietoa koneturvallisuutta koskevista säädöksistä ja standardeista. Myös koneiden turvallistamisen perusideologiaa ja riskien arviointia käsitellään kirjassa perinpohjaisesti monien esimerkkien havainnollistamana. Kirjan parasta antia onkin sen sisältämä käytännönläheinen opastus säädösten ja standardien soveltamisesta käytäntöön. ”Inspectan koneturvallisuuskoulutuksissa käy paljon ammattilaisia, jotka tarvitsevat apua koneturvallisuusstandardien soveltamiseen. Pyrimme tekemään kirjasta mahdollisimman konkreettisen ja käytännönläheisen juuri tälle kohderyhmälle”, Tytykoski kuvaa.

Kirja soveltuukin hyvin kirjavalle kohderyhmälle: kaikille koneiden turvallisuusasioista tietoa etsiville. Siitä hyötyvät niin koneturvallisuusasioihin vasta tutustuvat, perustietoa kaipaavat kuin jo enemmän turvallisuustietoon perehtyneet henkilöt. Erityisesti Tytykoski suosittelee kirjaa koneiden suunnittelijoille ja valmistajille sekä koneiden turvallisuusasioista yrityksissä vastaaville henkilöille.

”Nyt on kevyt olo”, kertoo kirjaa päätyökseen kaksi vuotta työstänyt Tapio Siirilä. Hän iloitsee erityisesti kirjan selkeästä ja loogisesta kokonaisuudesta. ”Edellisten teosten kirjoittamisesta opittiin paljon ja muokkauksiin sekä viimeistelyyn panostimme nyt toden teolla.” Ennen eläköitymistään Työsuojeluhallinnon edustajana työskennellyt Siirilä on toiminut lisäksi aktiivisena koneturvallisuusasioiden kouluttajana ympäri maailmaa - sekä Inspectan tarjoamissa koulutuksissa. Yhteistyö Inspectan kanssa alkoi Inspectan omistukseen siirtyneen Fimteknon kanssa 1990-luvulla. Siirilä on myös osallistunut koneturvallisuutta koskevia standardeja valmisteleviin kansainvälisiin työryhmiin.

 

EDIT: Koneturvallisuuden käsikirjaa ei valitettavasti ole enää saatavilla