25 toukokuuta 2022

Kiwa Inspecta on mukana tukemassa TAYSin ja Särkänniemen yhteistä sairaalahuvipuistoa

Sairaalahuvipuisto_Kiwa_Inspecta_uutinen2022-1.jpgMaailman ensimmäinen sairaalahuvipuisto lapsille avattiin keskiviikkona 25.5.2022 Tampereella. Hanke on Särkänniemen ja Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin yhdessä suunnittelema ja toteuttama, ja sen mahdollistajina on mukana myös useita kumppaneita.

Maksutonta iloa vuoden jokaisena päivänä

Huvipuisto on täysin maksuton, se sijaitsee uuden sairaalan pääaulassa ja on avoinna vuoden jokaisena päivänä klo 12-18, jolloin paikalla on myös sairaalahuvipuistotyöntekijä. Puistoa operoi ja siellä tapahtuvaa lastenkulttuuritoimintaa koordinoi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry. Puistossa ei ole perinteisiä sähköllä toimivia laitteita, vaan alue perustuu itse tekemiseen, oivaltamiseen ja liikkumiseen. Puisto on suunniteltu esteettömäksi, joten sinne pääsee hyvin myös vaikkapa pyörätuolin kanssa. Pääkohderyhmänä ovat 3-10 vuotiaat lapset.

Leikki tukee paranemista

Puisto luonnollisesti piristää sairaalassa olevien tai siellä käyvien lasten sekä perheiden arkea. Puistolla on kuitenkin myös suurempikin merkitys, ja avajaisissa kuulimme TAYSin, Särkännimen sekä Tampereen Lasten Klinikan Tuki ry:n esityksiä kokonaisvaltaisen hoidon tärkeydestä. Leikki on tärkeä osa lasten terveyttä ja hyvinvointia. Hymy ja nauru tuovat tutkitusti mielihyvää ja helpottavat vammoista paranemista sekä vastoinkäymisten voittamista ja leikki auttaa selviämään pelottavistakin asioista. Myös jaetut ilonhetket lapsen ja vanhemman välillä ovat tärkeitä, ja siksi leikkimään mennään toivottavasti myös koko perheen voimin.

Turvallisuutta monella eri tasolla

Esteettömyyden lisäksi puistossa on hyvin huomioitu turvallisuus sekä hygienia, joten pienet potilaat perheineen voivat luottavaisin mielin käydä leikkimässä. Henkilökunta puistossa valvoo leikkiä, mutta lapset leikkivät alueella saattajan vastuulla.

Turvallisuuden lisäksi puisto tukee hyvin Kiwan arvoja, joten kumppanuus sairaalahuvipuistohankkeessa oli helppo valinta: ”Luomme turvallisuutta yhteiskuntaan, joten mikä olisi parempi kumppanuus kuin tämä? Haluan ajatella, että fyysisen turvallisuuden lisäksi sairaalahuvipuisto tuo lapsille ja perheille turvallisuuden tunnetta myös henkisellä tasolla, kun joskus haastavaankin arkeen saadaan myös iloa ja yhdessä tekemistä. On hienoa olla mukana tukemassa maailman ensimmäistä sairaalahuvipuistoa.” sanoo Kiwan maajohtaja Jussi Ojanen

Lisätietoja TAYSin tiedotteesta: https://www.sttinfo.fi/tiedote/ilo-yltaa-kaikkialle-sarkanniemen-sairaalahuvipuisto-avautuu-taysissa?publisherId=10978748&releaseId=69942205

Kuva ja video: Särkänniemi