Vintagea jakamisalustaa Kiwa Inspectan Tietopäivässä
Kun kolme ja puolisataa laadun ja johtamisen kovaa asiantuntijaa kokoontuu samaan seminaaritilaan seuraamaan paneelikeskustelua, saattaa paneeliin osallistujiakin hieman kuumottaa. Varsinkin kun aiheena on juuri laadun ja johtamisen kehittäminen. Paneeli oli saanut otsikon ”Kuinka nurmikko teillä leikataan?” eli tarkoitus on ruotia sitä, miten laatujohtamista tehdään neljässä hyvin erilaisessa ja erikokoisessa yrityksessä.
Pystynkö olemaan uskottava? Riittääkö osaamiseni ja tietoni? Kiinnostaako kertomani? Kun kyse on omasta toimintaympäristöstämme, omista näkemyksistämme, omista kokemuksistamme ja omista ajatuksistamme olemme aina ykkösasiantuntijoita. Juuri niitä kukaan muu ei voi paremmin tietää ja osata. Kun aihe on yhteinen, niin vastaukset ovat kyllä, kyllä ja varmasti.
Joitakin ehtoja luonnollisesti on ja ne kaikki täyttyivät.Asiaan pitää hieman etukäteen valmistautua. Asioiden käsittelyjärjestyksen päälinjat on hyvä muistaa ja lopulta leppoisan olohuonetunnelman saavuttaminen tilanteessa näkyy ja kuuluu kivasti. Tärkein kuitenkin on oma rohkeus ja avoimuus kertoa miten itse ajattelen, näen ja koen. Rohkeus ja avoimuus ovat painavia sanoja tässä ympäristössä. Olihan yleisössä lähes kaikki sidosryhmätkin paikalla.
Jakamisessa ja verkostoissa on yhteinen tulevaisuutemme. Sekä tiedon että kokemusten jakamisessa. Tätä alleviivasi myös Esko Kilpi key-note -puheessaan meitä kaikkia innoittaen.Perinteinen paneelikeskustelu on jakamisalustana ehkä jo vintagea, mutta toimintavarma kuin maamoottori, kunhan aiemmin mainitut ehdot toteutuvat. Itselle arkinen tapa tai toimintamalli on usein toiselle oivallus ja mahdollisesti kolmannelle ylivoimainen haaste, jonka voittaminen tuli juuri askelta lähemmäksi. Kopiointia ei tarvitse pitää jakamisen uhkana, koska ajattelu ja toiminta ovat edelläkävijällä jo pitkällä etumatkalla. Edelläkävijät ovat niitä jotka kulkevat edellä.
Kuulimme johtamisen kehittämisestä limittäin neljä hienoa tarinaa toisistaan melko kaukana olevista toimialoista. Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy:n lähtökohta oli viedä johtaminen ja toimintaprosessit uudelle tasolle, kertoi Toimitusjohtaja Raine Nuolikoski. Sertifikaatti haluttiin tästä merkiksi jo hyvissä ajoin ennen sen vaatimukseksi tuloa.
FIXULUX Oy aloitti laatujärjestelmän kehittämisen heti yrityksen alkumetreillä kaksivuotta sitten kun henkilöstöä oli kaksi. Yhtiön toinen osakas Jonna Liius totesi, että johdon ja henkilöstön sitoutumisaste oli luontaisesti huipussaan. Asiantuntemus ja sertifikaatilla vakuutettu uskottavuus on tuonut jo uusia asiakkaita kasvuyritykselle.
Atrian Laatujohtaja Seija Pihlajaviita kertoi laatu- ja elintarviketurvallisuusvaatimusten olleen toimialalla Suomessa kovia jo vuosikausia. Prosessien sujuvoittaminen ja jatkuva parantaminen on omaksuttu yhtiössä kestävyyslajiksi jossa määrätietoisesti pienin askelein edetään vuosittain suunnitellut tavoitteet saavuttaen.
Eltel Networks Oy lähti johtamisen kehittämiseen työturvallisuuden haasteissa. EHQS-päällikkö Seppo Rytilä kertoi, että systemaattisella turvallisuustyöllä saavutettiin nopeasti merkittäviä tuloksia ennen kaikkea inhimillisesti, mutta myös taloudellisesti tapaturmien ja poissaolojen vähenemisen ansiosta.
Saimme lisäksi kuulla kymmeniä vertaiskertomuksia haasteista, niiden voittamisesta, tuloksista sekä tulevista askeleista ja tavoitteista. Meille kullekin jäi niistä juuri itsellemme osuvimpia jälkiä. Käytävä- ja lounaspöytäkeskusteluissa kiiteltiin paneelikeskustelijoiden panosta tapahtuman sisällön rikastuttajana. Paneelin vetäjän kiitollinen tehtävä oli sujautella sopiviin väleihin kysymyksiä. Yleisö otti ahkerasti kantaa viestiseinällä ja äänestämällä. Tässä äänestäneen yleisön ajatuksia:
Suuret kiitokset kaikille! Etenkin Tietopäivä 2018 panelisteille.
Kirjoittaja on Kiwa Inspecta Sertifionnin myyntipäällikkö Timo Halttula, joka toimi Tietopäivä 2018:n moderaattorina ja paneelikeskustelun vetäjänä.