Sertifioinnin Tietopäivä 2023
Vastuullisuudesta luottamusta
Sertifioinnin tietopäivä tulee jälleen 6.9.2023. Myös tänä vuonna jatkamme vastuullisuuden teemoilla. Asiantuntijapuheenvuoroissa käsitellään sekä nykyhetken vastuullisuuden aiheita että tulevaisuuden näkökulmia.
Aiheita tänä vuonna ovat mm.
-
- Mikä on kestävyyden nykytila ja minkälaisia vaatimuksia on odotettavissa tulevaisuudessa?
- Kestävän, vastuullisen liiketoiminnan mahdollisuudet elinkeinoelämälle
- Tekoälyn merkitys osana vastuullista liiketoimintaa ja ilmastonmuutoksen vastaista taistelua
- Miten tiedon keräämiseen, analysointiin, mittaamiseen ja sen hyödyntämiseen kannattaa panostaa että resurssien kulutus ja ympäristöhaitat vähenevät?
- Työssä jaksamisen sosiaalisen vastuullisuuden ja vaikutusten näkökulmat
- Miten edistää työssä jaksamista organisaatiossa ja koko verkostossa?
Tapahtuman puhujina nähdään joukko alan asiantuntijoita, jotka tuovat esiin näkemyksiään vastuullisuudesta.
- Ulla Heinonen, Elinkeinoelämän keskusliitto, kertoo vihreän kasvun merkityksestä.
- Laura Ruotsalainen, Helsingin Yliopisto, tulee kertomaan tekoälystä ja kestävyydestä.
- Leif Setälä, Trineria Oy, kertoo puheenvuorossaan tiedon keräämisestä ja analysoinnista.
- Tuomas Wuorikoski, Työturvallisuuskeskus, keskittyy puheenvuorossaan sosiaaliseen vastuullisuuteen, työn kuormittavuuteen ja työssä jaksamiseen.
- Helena Pekkanen, Skanska, kertoo menetelmiä työntekijän fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Lisäksi ohjelmassa on myös videohaastatteluja. Markku Ollikainen, Ilmastopaneelin puheenjohtaja, kertoo videohaastattelussa heidän raporttiensa tärkeimmät viestit ilmastonmuutoksen tulevaisuudesta. Lisäksi pääsemme kuulemaan myös Kiwan kuulumisia päivän aiheisiin liittyen.
Tapahtuma toteutetaan hybridinä ja on täysin maksuton. Ilmoittautua voit vielä online-toteutukselle, josta voit seurata tapahtumaa työpisteeltäsi tai kotisohvaltasi. Tapahtumapaikkana toimii Pasilan Triplan tiloissa sijaitseva Blackbox 360 (ent. nimeltään Flavorium). Live-lähetys alkaa klo 9:00 ja päättyy n. klo 11:30. Aamupäivän ohjelma striimataan verkon yli etäosallistujille, mutta iltapäivällä on vain studioyleisölle suunnattua ohjelmaa sekä verkostoitumista.
Alla olevasta lomakkeesta pääset ilmoittautumaan mukaan. Saat paluu viestinä vahvistuksen osallistumisestasi sekä kalenterimerkinnän tapahtumasta. Tarkempia tietoja tapahtumasta saat lähempänä lähetystä.
Tapahtuma on maksuton.
HUOM! Käytössämme on no show -maksu studioyleisöön ilmoittautuneille. Maksu lähetetään tahoille, jotka ovat ilmoittautuneet tapahtumaan, mutta eivät saavu paikalle tai peruuttavat osallistumisensa liian myöhään. Studioyleisöön ilmoittautuminen päättyi 28.8.2023, jonka jälkeen peruuttaminen muuttuu maksulliseksi.