Katsottavissa

Sertifioinnin Tietopäivä 2023 - vastuullisuudesta luottamusta

Sertifioinnin Tietopäivä 2023 vei osallistujat jälleen vastuullisuuden teemojen ympärille, kun tänä vuonna teemana oli "vastuullisuudesta luottamusta".
Asiantuntijapuheenvuoroissa käsiteltiin sekä nykyhetken vastuullisuuden aiheita että tulevaisuuden näkökulmia. Lisäksi tänä vuonna keskityimme ympäristövastuullisuuden lisäksi myös sosiaalisen vastuullisuuden näkökulmaan. 

Myös tänä vuonna keskityimme vastuullisuuden teemoihin. Päivän aikana kuulimme asiantuntijoita eri aloilta, jotka toivat paneelikeskusteluihin mukanaan mielenkiintoisia ajatuksia ja tietoja. 

Päivän aikana pureuduimme muun muassa kestävyyden nykytilaan ja tulevaisuuden vaatimuksiin, avaten keskustelua siitä, miten yritykset voivat sopeutua nopeasti muuttuvaan vastuullisuusmaailmaan. Lisäksi tarkastelimme vastuullisen liiketoiminnan mahdollisuuksia elinkeinoelämälle, tekoälyn roolia vastuullisuuden edistämisessä sekä tiedon keräämisen ja analysoinnin merkitystä resurssienkulutuksen vähentämisessä. Lopuksi keskustelimme sosiaalisen vastuullisuuden maailmasta, kun asiantuntijat tulivat keskustelemaan työssä jaksamisesta sekä sen kehittämisestä organisaatiossa. 

Mukana oli asiantuntevia vieraita kuten  

  • Ulla Heinonen, Elinkeinoelämän keskusliitto - Vihreän kasvun merkitys (5:17)
  • Markku Ollikainen, Suomen ilmastopaneeli - Raporttien tärkeimmät viestit (16:53)
  • Laura Ruotsalainen, Helsingin Yliopisto - Tekoäly osana vastuullista liiketoimintaa (35:47)
  • Leif Setälä, Trineria Oy - Tiedon keräämisen ja analysoinnin tärkeys (56:42)
  • Tuomas Wuorikoski, Työturvallisuuskeskus - Työssä jaksaminen (1h 19:40)
  • Topi Saarenhovi, Kiwa - Vastuullisuus Kiwassa (1h 30:47)
  • Helena Pekkanen, Skanska - Työntekijän hyvinvoinnin edistäminen (1h 39:13)

Tapahtuman juonsivat tuttuun tapaan Mikko Kuustonen ja Timo Halttula.

Liittyvät videot