Mietimme vain harvoin käyttämämme hissin tai liukuportaiden turvallisuutta. Pidämmeitsestään selvänä, että asuin- ja työympäristömme on toimiva ja turvallinen.
Turvallisuus edellyttää kuitenkin laitteistoiden säännöllistä huoltoa ja säännöllisiä tarkastuksia. Hissitarkastus ja liukuportaiden tarkastus onnistuu ammattitaitoisesti Inspecta Tarkastus Oy:n toimesta.
Hissin ja liukuportaiden määräaikaistarkastus
Hissitarkastus ja liukuportaiden tarkastus tulee suorittaa määräajoin. Lakien ja määräysten noudattamisen lisäksi hissitarkastuksella ja liukuportaiden tarkastuksella on tärkeä rooli hissin käyttäjän turvallisuudessa, mutta myös liiketoiminnan kannattavuudessa. Hissin omistaja tai haltija vastaa siitä, että hissi on tarkastettu määräysten mukaisesti.
Määräaikaistarkastus antaa tietoa korjaustarpeista
Tarkastusten ja hissin elinkaareen liittyvien arviointien pohjalta saadaan runsaasti tietoa, jota voidaan käyttää hissien tai liukuportaiden eliniän pidentämiseen. Hissitarkastuksen ja liukuportaiden tarkastuksen tulokset toimivat arvokkaana palautteena kunnossapidolle ja antavat varhaisia varoitusmerkkejä tulevista ongelmista, jolloin kustannuksilta, kulumisesta johtuvilta käyttöhäiriöiltä ja pahimmassa tapauksessa henkilövahingoilta voidaan välttyä.
Inspecta Tarkastus Oy tarkastaa kaikenlaisia hissejä ja liukuportaita.Teemme hissitarkastuksia ja liukuportaiden tarkastuksia laitteistojen elinkaaren jokaisessa vaiheessa; suunnittelusta valmistukseen, asennukseen, käyttöön, kunnossapitoon ja modernisointiin. Muun muassa osa hissitarkastuksista on lakisääteisiä, jolloin laitteiden omistajilla on vastuu noudattaa viranomaisten asettamia vaatimuksia.
Apua suunnitteluun, ylläpitoon ja hissin modernisointiin
Kiwa tarjoaa myös lisäpalveluja, kuten takuuaikaisia katselmuksia, kuntoarvioita ja käytettävyyden arviointeja. Näiden palveluiden avulla hissien, liukuportaiden ja näiden laitteistojen turvallisuutta ja käytettävyyttä voidaan entisestään parantaa ja ennakoida tulevia kustannuksia.
Kiwan palveluiden perustana on ammattitaitoinen ja kokenut henkilöstö, käytännönläheiset toimintatavat ja selkeä dokumentointi. Rehellisyys ja kunnioitus yhteistyökumppaneita kohtaan ovat meille itsestäänselvyyksiä ja teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa.
Määräystenmukaisuus
Inspecta tarkastus Oy toimii useiden EU-direktiivien ja kansallisen lainsäädännön mukaisena tarkastuslaitoksena. Tämä tarkoittaa, että viranomaiset ovat valtuuttaneet meidät suorittamaan tarkastuksia lainsäädäntöä, direktiivejä ja kansainvälisiä standardeja noudattaen
Edut
- Vahinkojen riski pienenee kun hissi on tarkastettu
- Laitteiston käytettävyys paranee hissitarkastuksen jälkeen
- Hissitarkastukset ja liukuportaiden tarkastukset tarjoavat hyvän pohjan huoltojen ja investointien suunnittelulle
- Asiantuntijapalvelut tarjoavat oikean vaihtoehdon elinkaaren jokaiseen vaiheeseen takuuajasta elinkaaren loppuun
- Kiwalla on erinomainen tekninen osaaminen, kattava palveluvalikoima ja laaja toimipisteverkosto