Miksi sisäilmatutkija ei tutki sisäilmaa?

Törmään todella usein työssäni rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijana siihen, että asiakas haluaisi tutkituttaa jonkun tilan sisäilman laadun tai epäpuhtauksien pitoisuuden. Totta kai se kuulostaa loogiselta. Jos epäillään sisäilmaongelmaa, selvitetään vain, mitä epäpuhtauksia sisäilma sisältää ja problem solved! Asia ei valitettavasti ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Useinkaan asiat eivät ole yksinkertaisia, kun niihin perehtyy hieman pintaa syvemmältä.

Pelkät näytteet eivät kerro juuri mitään

Sisäilma on melkoinen cocktail erilaisia kemiallisia yhdisteitä, mikrobeja ja hiukkasia, jotka ovat peräisin ulkoilmasta, ihmisistä itsestään tai vaikkapa ruuanlaitosta. Kaiken lisäksi edellä mainittujen epäpuhtauksien pitoisuus sisäilmassa vaihtelee koko ajan eikä juuri millekään epäpuhtaudelle ole olemassa terveysperusteista ohjearvoa. Teollisuuden työympäristöjen epäpuhtauksille on olemassa terveysperusteisia ohjearvoja, mutta ne ovat moninkertaisia sisäilman epäpuhtauksien pitoisuuksiin verrattuna.

Toinen ongelma sisäilman epäpuhtauksien mittaamisessa on se, että jos otamme vaikka sisäilman mikrobinäytteen ja näytteen analyysituloksessa lukee ”viite mikrobilähteestä rakennuksessa”, pitää meidän joka tapauksessa löytää mikrobilähde, jotta pääsemme poistamaan sen. Jos tulos on ”ei viitettä mikrobilähteestä rakennuksessa”, emme voi olla varmoja, josko rakenteissa onkin mikrobivaurio, josta ei vain juuri näytteenottohetkellä sattunut päätymään itiöitä näytteenkeräysmaljoille.

Mikä sitten on oikea tapa aloittaa sisäilmatutkimus?

Paras keino sisäilmaongelman tutkimiselle on huolellinen alkukartoitus, jonka yhteydessä selvitetään, löytyykö rakennuksesta riskirakenteita, onko rakennuksessa ollut kosteusvaurioita ja mitä korjauksia on tehty. Tehdään aistinvarainen yleistarkastus tutkittavaan tilaan, jonka aikana selvitetään ilmanvaihdon toimivuutta, mitataan sisäilman lämpötilaa ja suhteellista kosteutta, pintakosteuksia sekä paine-eroja ulkovaipan yli.

Edellä mainittujen tarkastelujen perusteella päädytään joko ehdottamaan suoraan korjauksia tai tekemään jatkotutkimuksia. Järkevät jatkotutkimukset ovat yleensä ylä- ja alapohjatilojen tarkasteluja, merkkiainekokeita ilmavuotojen selvittämiseksi sekä rakenneavauksia rakenteiden kunnon tutkimiseksi. Rakenneavauksista voidaan ottaa mikrobinäytteitä, joiden perustella selviää, onko rakenteissa mikrobikasvua. Jos rakenteissa on mikrobikasvua ja ilmayhteys sisäilmaan, hyvin todennäköisesti mikrobeja pääsee rakenteista sisäilmaan.

Sisäilmatutkimuksen tarkoitus on selvittää syyt

Nyt ollaankin jo lähellä ongelman todellista ratkaisua eli päästään suunnittelemaan korjauksia. Sisäilmatutkimuksen todellinen tarkoitus on kuitenkin selvittää, mistä sisäilmaongelma johtuu ja miten siitä päästään eroon. Aina syytä ei löydy. Jotkut herkät henkilöt voivat oireilla ohjearvojakin pienemmissä pitoisuuksissa.    

Joskus otamme myös ilmanäytteitä, mutta emme suosittele niitä ensisijaiseksi ratkaisuksi sisäilmaongelman selvittämiseen. Ilmanäytteet voivat joissain tapauksissa toimia hyvän kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen tukena.

Tekstin on kirjoittanut Kiwa Inspectan rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntija Raisa Iivari.